Tiesittekö kuinka paljon yhteen superlonpatjan palaseen mahtuu niitä palasia ? En minäkään tiennyt ennen tätä päivää. Suursnautseripentuni Sulevi opetti sen minulle. Niitä on paljon. Enemmän. Ja vieläkin enemmän !!!! Ja ne sähköistyvät ja leijailevat kun yrität saada niitä kiinni. Ikkunasta yrittää tulla sisään ulos perskannikoista työnnetty koiranpentu jonka mielestä sen juuri järjestämä hauskuus vaatii osallistumista tähän siivousoperaatioon…..no onneksi lattialta löytyy pari pissiläikkää (lue jumalatonta lätäkköä) johon osa karkuun leijaavista superlonpalasista pysähtyy….
Kyllä minä usein peiliin vilkaisen, jotta minkälainen viirupää sieltä takaisin katsoo. Tässä iässä pitäisi kuulemma olla kiinnostunut luisvuttoneista ja mikaelkorseista sun muista härpänkärpäkkeistä jotka ovat siistiä,paikallaan hyllyssä,maksavat paljon ja joilla voi luoda statusta itselleen…mutta mitä tekee reilu viisikymppinen, jo moneen kertaan koiran pissin ja kakan kyllästämä ihminen? Jättää pennun kotiin once in a lifetime pentueesta, uroksen…… Suostuu siihen kaaokseen, hävitykseen ja jälleen kerran jäytävään huoleen, jota jaloilleen ehtinyt muutaman kuukauden ikäinen suursnautseripentu saa aikaiseksi ihan vaan kuin ohimennen. Ja mikä uskomattominta – näitä ihmisiä on paljon. He ovat nyt kasvattieni omistajia. HE tietävät ja sittenkin…He osaavat arvata ja sittenkin….
Suursnautseri menee ihon alle ihmisen tunnekuoreen ehkä vahvemmin kuin mikään muu. Se pysyy siellä järkyttävän tiiviisti vuosia vaikkei kodissa rodun edustajaa edes olisi. Se on koira jonka kunnioituksen voi lukea silmistä ja nähdä käytöksestä. Mutta sitä kunnioitusta ei saa ilmaiseksi. Eikä väkisin. Se vaatii yhdessä elämistä, railakkaan ja aikaansaavan pennun edesottamusten ymmärtämistä. Se vaatii tuhansia tunteja rinnakkain kulkemista ja yhteisen kielen hiomista. Päiviä, viikkoja, kuukausia, vuosia…
Aikuisen ikään ehtinyt suursnautseri on parhaimmillaan kuin toinen minä joka henkäyksestä tietää mitä on tekeillä ja mitä pitäisi tehdä. Se on oppinut ymmärtämään ihmistä ja opettanut ihmisen ymmärtämään sitä. Sillä on tuli ja rauha samaan aikaan sielussaan – ja se tekee siitä niin erityisen. Se on varma, voimakas ja herkkä. Se osaa kaivaa minusta esiin ominaisuuksia joita en tiennyt omaavani – täyden tyyneyden leijailevan superlonpalapilven keskellä.
Näitä nyt vaan sattuu – eilen meni isännän goretex lenkkarien pohjat…olivat jääneet väärään paikkaan hetkeksi. Ei ne oikeastaan niin kestävät olleetkaan.
Puruluita lojuu kilokaupalla lattialla. On leluja. On koirakavereita. On emokin joka katselee nuorison puuhia . On suht aktiivista elämää , treenataan joka ruokailukerralla ja joskus välissäkin, käydään kävelyllä ja aidatussa isossa pihassa saa mielin määrin remuta menemään.
Siltikin pitää maistaa ohimennen kenkää ja laukkua ja patjaa ja ja ja…siksi minulla ei ole niitä luisvuttoneita ja mikaelkorseja. Mutta minulla on suursnautseri. Ihon alla. Aina.